12.3.2020

Siemenkasvatukset aivan uudelle tasolle!

Kun kerran Helsingissä käytiin niin päätin vierailla Pavunvarsi -kaupassa. Olin nettiä kolutessani törmännyt Chilitunarin kirjoitukseen lämpöalustasta. Tätä Garlandin lämpöalustaa lähdin siis hamuamaan.

Lämpöalusta Garland G-125 Fab 4.

























Olen tosin käyttänyt kodinhoitohuoneen lattialämmitystä aina siemenkasvatusten apuna. Ongelma siinä on, että lämmityksen joutuu pitämään aika isolla jotta siitä on hyötyä siemenkasvatuksessa ja kaikelle muulle puuhailulle se sitten onkin vähän turhan lämmin ja sähköähän tuossa kuluu kun koko lattiaa lämmittää. No meidän kissa on kyllä lattialämmöstä onnellinen 😄

Kylvin siis silkkitassun (Ptilotus exaltatus) siemenet lämpöalustan kippoon. Samalle alustalle nostin muutaman tomaattipotinkin lattialta. Silkkitassu itää valossa ja tuli taas pohdittavaa, että mihin ihmeeseen sijoitan härpäkkeen. No onneksi olohuoneen orkideahyllyssä oli tilaa kunhan siivoilin sen😅 Sähkönsaantikin piti miettiä, jouduin hankkimaan haaroituspistokkeen, jotta orkideavalot ja lämpöalusta saa sähköä.



































Tilaahan tuossa on, näyttää suorastaan tyhjältä nyt
















































































Tomaatin siemenet ovat vielä itämässä lattialämmön päällä kun vievät aika paljon tilaa. Minulla on tapana kylvää tomaatit kuitupotteihin, esim. Nelson Gardenilla on sellaisia. Nämä kuitupotit upotan aikanaan isompaan ruukkuun kokonaan siinä vaiheessa kun ruukutan tomaatin taimet.

Tomaatithan itää nopsaan ja sunnuntaina kylvetyt siemenet alkaa nyt torstaina nousta ylös ja niille pitää jostakin valoisa paikka löytää! Tilahan mulla tietenkin alkaa loppua kesken mutta ei auta kun sinnitellä lisävaloilla. Jos ilmat vain aurinkoistuisivat niin kasvihuoneeseenkin voisi jo päiväksi taimia viedä, valo ja viileä tanakoittaa taimia!





9.3.2020

Lumikuningattaria ja muita ihania orkideoita

Viikonloppumatkan ihastuttava vierailu Talvipuutarhassa Helsingissä, meneillään oli talvikuningatarviikonloppu!

Kerrankin minullakin oli tuuria kun viikonloppumatkamme ajankohdaksi osui Helsingin Talvipuutarhan lumikuningatarten kukinta. Samalla esillä oli Suomen Orkideayhdistyksen jäsenten omia orkideoita. Olin niin tohkeissani kuvatessani, että aina en huomannut nimilappua kuvata ja ne jotka kuvasin ei aina ihan onnistunut 😅. Mutta kuvat puhukoon puolestaan!

Lumikuningatarseinä




























































Venuksenkenkiä


































































































































Kymbideja




































































Muita ihanuuksia


























































































































































Tämä sininen ihanuus oli lasikossa



































Mielestäni orkideat ovat aivan ihania! Siksipä minulta muutama jo löytyykin, esim. Cambrioita, Zygopetalumeja, Cymbidiumeja, Ludisia... Cambriat ja Zygopetalumit kukkivat lähes jatkuvasti oman rytminsä mukaan, mutta nuo uusimmat Cymbidiumit vähän jännittää, saanko kukkimaan uudelleen.

Cambria

Zygopetalum

























Cymbidium ja Ludisia

 Uusin hankinta alennuksesta Cymbidium 'Mint Source'

Kertokaa omista orkideakokemuksistanne!



5.3.2020

Taimien koulintaa ja pistokkaitten ruukutusta

Ensimmäiset kylvökset ovat jo siinä vaiheessa, että on aika koulia ne omiin kasvupotteihinsa.

Olen joskus hankkinut tuollaisia kuuden taimen kennoja, jotka ovatkin todella käteviä kun tilaa on aina aivan liian vähän tähän jokavuotiseen taimitouhuun. Myös yksittäsiä muovipotteja on tullut joskus hankittua ja osa taimista pääseekin niihin. Lisäksi tarvitaan tietysti taimipoteille alustoja kastelun takia ja kasvualustaa joka tällä kertaa on taimimultaa höystettynä perliitillä. Taustalla vasemmalla näkyy ihan kaupasta ostettuja pottialustoja mutta erilaisten lihajalosteiden pakkaamiseen käytetyt dynot ovat myös hyviä tähän tarkoitukseen (oikealla takana).


























Kyllä nuo taimet ovatkin onnettoman pieniä! Mutta varsinaiset kasvulehdet alkaa jo näkyä, joten päätin nyt tehdä koulinnan kun loppuviikosta olen reisussa enkä arvaa enää seuraavalle viikolle siirtää koulintaa.


Koulittavina ovat palloesikon, (Primula denticulata), lehtoesikon (Primula elatior) ja jättiverbenan (Verbena bonariensis) taimet. Ajattelin myös purkittaa siemenestä kasvattamani pelargonit ja muutaman talven yli kituneen, viimekeväänä ostetun pelargonin pistokkaan, sekä viimekeväiset itse juurrutetut pelargonin pistokkaat.

Koulintatyökaluina minulla on uskollinen, jostakin rautakaupasta ilmaiskylkiäisenä saatu talttapäinen pikkumeisseli jolla irrotan taimet kasvualustasta ja tietysti koulintapuikko jolla teen istutuskolot taimille. Koulintapuikkoa ei välttämättä tarvitse olla, sillä istutuskolon voi tehdä vaikka lyijy- tai värikynällä tai vaikka sillä pikkumeisselillä.

Koska alalämpö edistää juurtumista, jätän pikkutaimet vuorokaudeksi kodinhoitohuoneen lattialämmityksen päälle lepäämään ja toipumaan. Kuvassa pikkutaimet lähes hukkuvat tuonne taustaan mutta kyllä joka potissa taimi on!


























Myös simenkasvatetut pelargonit ja helmikuiset pelargonin pistokkaat sekä myös ylivuotiset pelargonin pistokkaat on aika ruukuttaa. Pelargoneille teen kasvualustan itse kaktusmullasta ja hiekasta. Olen kasvattanut pelargonit aina kaktusmullassa mutta sen laatu on mielestäni huonontunut viime vuosina (liian turvepitoista) . Haluan hiekkaisempaa kasvualustaa pelargoneille jotta mahdollisesta liikakastelusta ei tulisi niin paljon tuhoa...😅

Nämä viimevuotiset pelargonin pistokkaat selvisivät talvesta erinomaisesti!



































Nyt näyttää jo mukavalta pelargonien kannalta 😊.



Kyllä tämä kasvien kanssa puuhailu on palkitsevaa 😊
Iloista kasvipuuhailua teillekin!




1.2.2020

Uusi ihana kylvövuosi!

Pääsin vihdoin taas kylvöjen kimppuun 😊 ja löysin Hankkijalta Lepaallakin käyttämäämme kylvöseosta! Kuukalenterin mukaan on oikea kylvöaikakin kukkakasveille, eli yläkuu tai nouseva kuu. Jos kylvöt ei nyt onnistu niin syy on yksin minussa...
























Tuo pöydän reunalla näkyvä pyöreä, lattapäinen kapine on oikeasti espressokeittimen kahvitamppari, mutta tajusin sen olevan mitä mainioin kasvualustan tiivistin 👍😁 Huomatkaa myös valmiiksi kirjoitetut (uusiokäytetyt) nimilaput kylvöksille. Nimilaput ovat todella tärkeät, nimittäin kun tekee monia kylvöksiä niin taatusti unohtaa mitä mihinkin kippoon on kylvänyt!

Tämä Kekkilän kasvualusta saa minulta erittäin vahvan suosituksen, sillä hintakin tällä on ihan kohdallaan verrattuna pikkuisiin kuluttajanyssäköihin joita taimimultana kaupataan. Tätä Kekkilän Professional kylvöseosta on kuulemma Hankkijalla aina saatavilla, nuo säkit ei välttämättä aina ole myymälässä näkyvillä, mutta kysymällä pitäisi kyllä löytyä.
























Ja vanhaan tapaan kylvöastiaksi kelpaa mikä tahansa kosteuttapidättävä kippo 😀, menneen vuoden aikana olin pessyt ja säästänyt myös kuvan kätevän kaksiosaisen kipon. Harmi vaan, että en sitten millään muista mitä tuossa on ollut, täytyy pitää silmät auki seuraavan kerran kaupassa käydessä, sen verran mainio on kylvökipoksi.
























Tällä kerralla kylvin perennoja ja jättiverbenat (Verbena bonariensis), jättiverbenoita kun on ihan pakko saada kesäkukkapenkkiin joka kesä! Jättiverbena myös kylväytyy itse ja saa talven aikana myös sopivan kylmäkäsittelynkin... niitä kasvoi nimittäin ryhmäkasvipenkin ulkopuolella ja kukki iloisesti seinän vieressä loppukesällä 😄

Tomaattien ja muiden ryhmäkasvien kylvöjä teen hieman myöhemmin keväällä, kun jälleen on yläkuu. Jostakin syystä hätäilen tomaattien kylvön kanssa joka ikinen vuosi, olen sitten aina pulassa honteloitten taimien kanssa. Minulla on kyllä kasvivalot taimille, mutta eihän nekään ihan kaikkeen pysty. Pitäisi vaan pitää pää kylmänä tomaattien kanssa...

Seuraavaksi pitää alkaa tekemään ryhmäkasvipenkin suunnitelmaa, päässähän jonkinmoinen suunnitelma jo on, mutta lienee syytä laittaa se myös paperille, ettei pääse unohtumaan...


Ihania kylvöaikoja kaikille kasvien kasvattajille!🌱










8.1.2019

Ihanaa alkanutta vuotta 2019!

Tästä se taas alkaa, uusi, upea kasvatuskausi 😁

Mikä voisi muka olla ihanampaa kuin lueskella siemenluetteloita ja haaveilla tulevan kesän kukkaloistosta!?!?!

Ensimmäisen siementilauksenkin jo tein. Hentohöyhenneinä Nasella tenuissima 'Pony Tails' ei kerennyt kukkia (tehdä röyhyjä) viimekesänä, joten ajattelin kylvää sen jo hyvissä ajoin.

Edellisvuodelta jääneitä siemeniä tutkiessani päätin, että tänä vuonna otan vain yhden uuden kirsikkatomaatin kokeiluun. Tomaateista jatkoon pääsee kirsikkatomaatit 'Sungold', ' Supersweet 100' ja 'Golden Bumble Bee', näitä siemeniä kun jäi viime kevään kylvöistä joten hyödynnän ne. Jotakin jännää, vaikka jokin oikein tumma suklaanruskea, voisi tänä vuonna kuitenkin kokeilla 😊

Viimekesänä väsätyn ryhmäkasvipenkin suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Ihania kokeiltavia kasveja on vaan ihan liikaa kun penkkiin mahtuu niin rajallinen määrä kasveja!

Kylvöjä ja kasveja suunnitellessa on todella suuri apu siitä, että olen joka vuosi kirjoittanut kalenteriin ylös lajikkeet ja kylvöajat! Tänä vuonna ajattelin tuota systeemiä vielä jopa parantaa ja hankin muutaman euron muistikirjan josta teen puutarhan muistikirjan. Teen sinne kaikki muistiinpanot kasveista ja siemenistä, kylvöksistä ja koulinnoista, kasvualustoista ja lannoituksista sekä perennapenkkien ja ryhmäkasvi-istutusten suunnitelmat. Vuosikalenterin puutarhan töistä jo muistikirjaan väsäsinkin, seuraavaksi pitää hahmotella siemenien itävyystaulukko josta näkee kylvö- ja itämisajat, itääkö valossa/pimeässä sekä itämislämpötilat. Tähän muistikirjaan on tarkoitus tulla usean vuoden kylvötiedot ja kesien kasvu-/säätiedot. Kun kaikki on samassa paikassa on helppo tarkistaa miten on aikaisemmin mennyt ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä kylvöksiin, lannoituksiin ym.

Vaikka maa on roudassa ja nyt jo paksun lumivaipan alla niin kaikkea ihanaa voi jo puuhailla ensikesää varten 😊

Oikein ihanaa kasvukautta 2019 kamut!


21.12.2018

Jouluaskareita ja -hajatelmia

Opiskelun kanssa oli sitten loppumetreillä todella kiireistä ja koti sekä perhe jäi kovin vähälle huomiolle. Koetan nyt ottaa menetettyä aikaa takaisin ja teen jouluvalmisteluita ja -ruokia rakkaudella.

Joulukuun alussa ihmettelin kun ei ollut ollenkaan jouluista tunnelmaa... sitten huomasin, ettei meillä ollut vielä jouluverhojakaan! No sen asian korjasin kissamme Miukun avustuksella ja johan alkoi koti jo hieman joulusemmalta näyttämään 😊 Saatoin valmistautua viimeiselle reissulle Lepaalle valmistujaiskahveille 14.12.2018 hyvillä mielin. Reissu tosin oli aika rankka kun kolmisen tuntia suuntaansa tuo ajo joulukuun hämärissä otti! En liene monestakaan asiasta ollut niin ylpeä ja onnellinen kuin todistusten jaossa, kun kuulutettiin "puutarhuri Sirpa Jurvanen" monen uuden kollegani tapaan 💖

Opiskelupaineiden hälvettyä olen saanut jopa huollettua talvetuksessa olevat pelargoninikin! Siellä oli tosin kato jo käynyt, mutta vähemmän kuin pelkäsin. Nyt ovat kammotavan pinkin valon alla viileässä. Talvetushuonetta olen saanut muutenkin raivattua, hävitin ikivanhan nurkkatietokonepöydän joka ei sopinut mihinkään eikä minkäänlaiseen tarkoitukseen. Tilalle tulee keväällä hyllykkö taimikasvatuksille, näin ainakin toivon...

Ja niitä jouluvalmisteluitakin jaksoin jo tehdä, tällä viikolla teinkin sitten jo imelletyn perunalaatikon ja bataattilaatikon pakastimeen valmiiksi. Bataattilaatikko on tehty tällä Yhteishyvän hyväksi testatulla ohjeella. Nyt, 21.12. on vuorossa himosilakat ja chilitomaattisilakat. Samalla ulkona jäälyhdyt jäätyy, kun lopultakin pakkastakin saatiin. 😊

Chilitomaattisilakat


500 g silakkafileitä
suolaa
pippuria myllystä

1 prk tomaattimurskaa
2 rkl soijakastiketta
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl sweet chili -kastiketta
0,5 dl viinietikkaa
suolaa, pippuria myllystä

Levitä silakkafileet leivinpaperille nahkapuoli alaspäin ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääri fileet rullalle vuokaan.

Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja lämmitä liedellä jolloin sekoittuvat keskenään helpommin. Maista kastiketta rohkeasti ja lisää suolaa ja muita mausteita oman makusi mukaan! Kaada kastike silakkafilerullien päälle ja paista silakat uunissa n. 30-40 min 200° C, tavallinen uuni ja 175° C kiertoilmauuni.

On todella maukasta sekä lämpimänä, että kylmänä! 😋





























Himosilakat


500 g nahattomia silakkafileitä

Liemi 1

2-3 dl vettä
0,5 dl etikkaa
1,5 rkl suolaa

Liemi 2

1 dl vettä
0,5 dl etikkaa
0,5 - 1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
sipulisilppua, tillisilppua, mustapippurirouhetta (myllystä)

Tee liemi 1 ja liota silakkafileitä väh. 3 tuntia liemessä, mielellään yön yli.

Kuumenna liemi 2:n ainekset jotta sokeri liukenee kokonaan, lisää tilli- ja sipulisilppu. Laita Valutetut silakkafileet sopivaan kannelliseen astiaan ja kaada liemi päälle sekä sekoita varovasti fileet ja liemen ainekset. Säilytä jääkaapissa, valmista seuraavaana päivänä tarjolle.



































Nämä herkuthan kerkeää mainiosti vielä tekemään joulupöytään!

Huomenna on vuoden lyhin päivä, ja siitä eteenpäin päivä pitenee ja kevät ja uusi ihana kasvatuskausi lähenee 😄 Vietetään ihana, rauhaisa joulu rakkaimpiemme kanssa ja levähdetään arjen kiireiltä!

💝RAUHAISAA JOULUA!!!!💝








































27.9.2018

Akvarelleja

Harrastelen akvarellimaalausta(kin) ja esittelen nyt muutamia töitäni.

On se kumma, että inspiraatio iskee kun pitäisi alkaa ankarasti tekemään koulutehtäviä 😅

Tässä on uusin maalaukseni tältä päivältä





























Kukkamaalauskokeilu muutama viikko sitten






































Viimevuotisia maisemia





























Tämäkin vuoden 2017 satoa





























Niinikään vuodelta 2017





























Kuten voi huomata olen enemmän meri-/järvimaisemien maalari, joskin noita rentoja kukkamaalauksiakin harjoittelen 😊




26.9.2018

Ispiraatiota Lepaan istutuksista

Muutamia kuvia Lepaan ryhmäkasvi-istutuksista viime- ja tältä kesältä, inspiraatioksi seuraavalle kesälle 😊

Siniviuhka, partaohra, kesämalvikki, rusokesäsypressi, koristetupakka, kiinanasteri, kesäpäivänhattu, kultahehku


















































Tässä näkyy myös vaaleanpunainen kirjosalvia






















































Innostavaa syksyä!