Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

15.4.2018

Kevään tuloa

Olen tässä muutaman päivän vain ihastellut kevään tuloa ja ulkoillut paljon.

Olen työssäoppimassa Plantagenilla ja se onkin ihan kunnon työtä ja koko päivän jalkojen päällä oloa. Iltaisin ei oikein jaksa muuta kun levätä, mutta pokemonlenkillä olen joka ilta kuitenkin käynyt.

Plantagenilla on kyllä vaikka mitä kasvi- ja taimikiusauksia ja lopulta ostin tarjousnarsisseja sekä muutaman tarjoussypressin ja tein niistä asetelmat kuistin rappusille. Värittömän kauden jälkeen sitä vaan niin kaipaa värejä!


































Tänään sunnuntaina pokemonlenkillä nautiskelin auringosta ja kevään tulosta ihan simona! Sorsatkin näytti nautiskelevan 😊



















Tuossa kohtaa on vielä aika paljon lunta, kuten sitä on meidän pihassakin! Toisaalla mihin aurinko on paistanut ankarasti rinteeseen ja muutenkin kallion suojaisaan paikkaan oli lunta jo huomattavan vähän.

































Nyt kun alkaa olla jo ilta näyttää taivas pilvistyvän ja sääennuste lupaa pientä vesisadetta. Toivoisin kyllä kunnon vesisadetta, huuhtoisi pois pölyjä ja lumet sulaisivat vauhdilla! Ihanaa kevättä kaikille!




8.4.2018

Kasvihuonekauden aloitusta

Noniin, aloitin kasvihuoneen valmistelun kauteen 2018 pesemällä kuplamuovitetun minikasvarin, joka toimii keväisin taimien valohoitohuoneena lämmityksen turvin kasvihuoneessa.

Pesin minä kasvihuonettakin sisäpuolelta, mutta kun tulin mustaa pesuvettä puhtaaseen vaihtamaan päätinkin, että tämän päivän kasvihuonepuuhastelut on tehty 😎. Sain minä pestyksi reilu puolet kennolevyistä sisältäpäin ja kaikki kalusteet pyyhin ja lattiaakin siistin kun ne edellisvuoden kasviroskat vaan tuntuu niin epämukavalta siellä lattialla.

Virittelin minikasvariin myös lämpötilamittarin anturin, että näen vuorokauden lämpötilat ja min/max lukemat. Yleensä saurailen jonkun aikaa päivä ja yölämpötiloja ennenkuin vien tomaatin taimet valohoitoon minikasvariin. Lämpötila tällä hetkellä, klo 14, minikasvarissa näyttää olevan 18,7 °C, kasvihuone on nyt hieman varjossa, eikä aurinkokaan ihan täydellä terällä paista. Klo 17 kun aurinko paistaa suoraan ksvihuoneeseen mutta on pilviharson takana, lämpötila minikasvarissa 32 °C!  Voi olla, että huomenna vien venähtäneet tomaatintaimet minikasvariin... 

Siellä ne nyt ovat, valohoitoa saamassa 😊
































Tällainen tämä minikasvari kasvihuoneen sisällä on, vielä pitää illalla viritellä lämmitin pitämään yöpakkaset loitolla.
































Lunta on vielä ihan kivasti...

































Lepaalla näin jo kolme joutsenta, naurulokin ja äsken lenkillä lokkiparvi lensi ylitseni täällä Jyväskylässäkin, kyllä se kevät nyt alkoi edistymään vauhdilla!😊 Miten siellä muualla kevään tulo edistyy?